tiistai 10. lokakuuta 2017

Syysflunssan hoitoa lastenleffoilla (Netflix)


Zootropolis, 2016 (K7)

Flunssa on kaatanut petiin perheestämme vuoron perään jokaisen. Tälläkin hetkellä yksi nukkuu pois kuumettaan. Lohtunamme on onneksi ollut kirjoja (esikoinen on ahminut Timi Möhläri -kirjoja ja pienempää naurattaa Prinsessa Pikkiriikin tempaukset), leffoja ja jäätelöä. Netflixin* leffavalikoimaan on tullut syksyn myötä sopivasti täydennystä. Yksi tuoreista tulokkaista on Oscarinkin napannut humoristinen Zootropolis


Zootropolis kertoo modernista kaupungista, johon etsitään monen alan ammattilaisia. Judy Hopps on pienestä asti haaveillut poliisin urasta. Jänis ei ole kuitenkaan koskaan aiemmin toiminut poliisina, joten Judylla on vastassa vankka lasikatto. Hän ei kuitenkaan lannistu, vaan päättää toteuttaa unelmansa. 

Seuraa valtava määrä tohinaa ja toimintaa, kun innokas Judy päättää ratkaista kadonneiden eläinten arvoituksen yhdessä vastahakoisen kettukumppaninsa kanssa. Samalla pöllytetään petoeläimiin liittyviä ennakkoluuloja ja muistutetaan, että olemuksemme ei määritä sitä, mihin kykenemme. Zootropolis löytyy Netflixistä niin originaalina kuin suomeksi dubattuna. Suomeksi Judya esittää mallikkaasti Iina Kuustonen

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Haikarat, 2016 (K7)

Haikarat-leffa ei ole saanut aivan yhtä lämmintä vastaanottoa kriitikoiden parissa, mutta seitsenvuotiaamme piti siitä jopa Zootropolista enemmän. Teema iski, sillä vauvat taitavat olla tässä iässä monelle lapselle pop. 

Haikarat ovat luopuneet vauvojen toimittamisesta ja siirtyneet markkinavoimien palvelukseen. Vanhoista ajoista muistuttaa vain Tuuli-tyttö, jonka toimitus epäonnistui aikoinaan. Aikuistunut Tuuli olisi pomon mielestä saatava ulos yrityksestä, sillä hän luo ympärilleen sekasortoa erikoisilla ideoillaan. Työssään menestyneelle Juniori-haikaralle luvataan johtajan pesti, jos hän saa annettua Tuulille lopputilin. 


Juniorin sydämessä on kuitenkin pehmeä kohta eikä hän saa sanottua asiaansa. Hän päätyy piilottamaan Tuulin pölyttyneelle Vauvatehtaalle, mikä osoittautuu kaikkea muuta kuin ongelmattomaksi ratkaisuksi. Vauhdikas Tuuli kun ei suostu istumaan käsiensä päällä, vaan päättää vastata ihan vain yhteen vauvapyyntöön... 

Söpöt vauvat ja haikarat kannattelevat leffaa. Kovalle bisnekselle heristellään kyllä hieman nyrkkiä, mutta pääasiassa leffa keskittyy viihdyttämiseen. Haikaratkin löytyy Netflixistä suomeksi dubattuna. 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Viisi legendaa, 2012 (K7)

Ehkä hieman yllättäin Viisi legendaa nappasi leffakolmikosta 7-vuotiaan mielestä ykkössijan. Joulupukki, Hammaskeiju, Nukkumatti ja Pääsiäispupu ovat kiperän tilanteen edessä, sillä pahis Pitch haluaa syöstä maailman synkkyyteen romuttamalla lasten uskon hahmoihin. Elokuvan päähenkilöksi nousee Pakkasukko, jota nelikko pyytää apuun. Vastahakoinen Pakkasukko on tottunut elämään erakkona eikä ymmärrä, mitä hyötyä hänestä voisi tilanteessa olla. 


Pakkasukko suostuu kuitenkin auttamaan joukkiota, sillä samalla hänen on mahdollista saada käsiinsä omat muistonsa. Pakkasukko on elänyt vuosisatojen ajan pohtien sitä, kuka hän oikein on. Onko hän hyvä vai paha, ja miksi häntä ei voi nähdä? 

Hahmojen ja Pitchin yhteenotot sisältävät pelottavia ja surullisiakin hetkiä. Leffaa onkin hyvä katsoa aikuisen kainalossa. 

Viisi legendaa -leffan voisi kiteyttää vauhdikkaista ja vaarallisista tilanteista huolimatta kertovan ilon tärkeydestä. Ilman iloa elämä kyllä pyörisi mutta raskaanlaisesti. Tämäkin leffa löytyy valikoimasta myös suomeksi dubattuna. 

*Yhteistyöpostaus

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Arvonta: Sielun ja ruumiin avaava Pohja

















Laura Gustafsson: Pohja
Into, 2017
Kansi: Aiju Salminen
141 sivua
arvostelukappale

"KU MÄ HALUAN."
"..."
"Mä HA LU AN."
"Ei ole."
"Mä ha lu AAAAAANNNN."
"Nyt saatana hiljaa. Perkele! Vittu."
Kaikki itkeävät.
Ilmoitan virastoihin, että en pysty tähän. Luulin, että pystyisin, mutta en. Olen Peppi Pitkätossu, joka sai vauvan ja kadotti huumorintajunsa. Kaikki kulta käytettiin leluihin ja karkkiin, Pikku-ukon kinnerjänne katkesi, ja Herra Tossavaisella olikin ebola. Teen itsestäni lastensuojeluilmoituksen.

ARVONTA SUORITETTU. Voittajaksi osui Facebookin puolella osallistunut Sari H., onnea! Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Hei! Laura Gustafssonin työt vetävät minua poikkeuksetta puoleensa. Ihmisen julmuutta kuvaava Anomalia toimi ensikosketuksena hänen suorapuheiseen kirjalliseen tuotantoonsa. Maailmanlopun odotuksesta kertova Korpisoturi oli ihmiskriittisyydessään paikoin vaikeaakin nieltävää. Epäihmisyyden museo puolestaan muistutti, kuinka helposti rajaamme jotain itsemme ulkopuolelle. Oli kyseessä sitten toinen laji tai vaikkapa vain sukupuoli. 

Myös Gustafssonin uusin työ Pohja on vastustamattoman suorapuheinen. Omaelämäkerrallista fiktiota tarjoilevassa teoksessa suoritetaan vuorovedoin ruumiin ja sielun avaus. Pienen kirjan rakenne on oivaltava. Ruumiinavauksessa itsemurhayritykseen menehtyneen päähenkilön myrkyttynyttä kehoa kommentoi patologi. Sielunavauksessa päähenkilö itse paljastaa elämänsä kitkerien myrkkylienten sisällön. Läpi käydään vaikea suhde omaan kehoon, mielenterveys- ja sitoutumisongelmat sekä monenlaisia häpeällisiksi koettuja tunteita kuten kateus kollegoiden uraa kohtaan. 

Päällimmäisenä kirjasta jää kaikumaan rajattomuus. Päähenkilö ei suojaudu vaan antaa kohdella itseään huonosti. Hän ei sano seksille ei, vaikka se ei tuotakaan hänelle nautintoa. Toisaalta hän käyttäytyy itsekin rajattomasti. Jälkikäteen huomasin mieleeni painuneen vahvimmin kirjan äitiyttä käsittelevät kohdat. Isät eivät taida vielä tänäkään päivänä potea huonoa omaatuntoa vanhemmuuden ja uran yhteensovittamisesta samalla tavoin kuin äidit. 

Tunsiko Charles Bukowski syyllisyyttä siitä, ettei itse keksinyt iltasatuja, vaan kirjoitti mieluiten yksin kahvikupin ääressä kuolemasta.
Aprikoiko Charles Bukowski, miten lapsi myöhemmin tulkitsisi näitä kirjoituksia, ja ymmärsi, että lapselle hän ei olisi boheemitaiteilija eikä suuri kirjailija, vaan vanhempi, jonka ratkaisut punnitaan ankarammin kuin armottominkaan kirja-arvio. 

Gustafsson ei säästele itseään vaan tuntuu sukeltavan synkimpään pohjaan asti. Pohjamutia pengottuaan hän nousee lopuksi pintaan kohti valoa, vaikka hänellä ei olekaan mukanaan kaikelle selitystä tarjoavaa aarretta. Tärkeintä on, että mieltä ja kehoa myrkyttänyttä miellyttämishalua on matkan varrella pudonnut pois todennäköisesti niin kirjoittajan kuin lukijankin hartioilta. 

Jos haluat tämän kerran luetun teoksen itsellesi, osallistu kirjan arvontaan jättämällä kommentti tai tykkäämällä postauksesta blogin Facebook-sivulla. Suoritan arvonnan lauantaina 7.10. klo 18. 

Helmet-lukuhaasteen kohta 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. 

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kepeä Mielikuvituspoikaystävä nosti pintaan isoja kysymyksiä


Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Atena 2016
Päällys: Sanna Mander
205 sivua

Joskus sielunkumppanin löytäminen voi olla sitä, että sen tarkoitus onkin paljastaa itsestä pimennossa oleva puoli; kertoa, että vielä on käsittelemättömiä asioita. Sen takia se nostattaa voimakkaan tunnemyrskyn. 
Mutta sielunkumppanin ei ole välttämättä tarkoitus jäädä osaksi elämää. Hän tulee, avaa lukkoja ja lähtee. 

Hei! Luettuani Henriikka Rönkkösen paikoin melko roisin Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita -teoksen mietin, oliko viihdyttävästä kirjasta jäänyt mitään käteen. Jonkin ajan kuluttua kirjan aiheet alkoivat kuitenkin pulpahdella mieleeni kysymysten muodossa: Mitä on olla hyvä sängyssä? Kuinka suuri osa sinkuista toivoo parisuhdetta, vaikka harrastaa yhden yön suhteita? Mitä rakkaus on?

Viimeisin kysymyksistä on ainakin minulle se kimurantein. Olin jokin aika sitten kirjoituskurssilla, jossa minua pyydettiin kiteyttämään rakkaus. Jotenkin sain kierrettyä aiheen ympäri, sillä rakkauden tiivistäminen muutamaan lauseeseen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Ihmisten parisuhdekuvioista eroamisineen, yhteen palaamisineen ja pettämisineen päätellen aika moni muukin pohtii, mitä tosirakkaus on.

Kirja ei vastaa suoraan kysymykseen, mutta Rönkkösen suhdekokemusten kautta voi havaita pilkahduksia siitä, millaista rakkauden hänen mielestään tulisi olla. Intohimoton tai ajan saatossa väljähtänyt suhde hylätään. Tämä toimintamalli puolestaan herätti minussa jälleen uuden kysymyksen: voiko ihminen olla onnellinen pitkässä parisuhteessa, jos hän uskoo enemmän intohimoiseen kuin kiintymykselliseen rakkauteen?

Sinkkuelämä kuulostaa sanana hyvin kepeältä. Sinkuthan pitävät hauskaa, juhlivat ilman raskasta vastuuta ja harrastavat seksiä kenen kanssa haluavat! Rönkkösen kirjasta välittyy sinkkuelämän nurjempi puoli. Tuntemattoman ihmisen kanssa seksikokemus ei välttämättä ole kummallekaan mieluinen, kun kumpikaan ei tiedä, mistä toinen oikeasti tykkää. Rönkkönen muistelee kokemusta, jossa hän antaa perinpohjaisen suihinoton miehelle, joka toteaa homman jälkeen tylysti, ettei ymmärrä, miksi miehet ylipäänsä pitävät siitä. Omista rajoistaankin voi olla vaikeampi pitää kiinni tuntemattoman kanssa. Useimmiten kun termi hyvä sängyssä koetaan tarkoittavan sitä, että on halukas kokeilemaan kaikkea. Välillä kirjaa lukiessa tuli tunne, että joihinkin juttuihin, kuten anaaliseksiin, lähdetään enemmän miellyttämisen halusta kuin omasta intohimosta. Elina Tanskanen kirjoittaa kolumnissaan mielestäni osuvasti omista rajoista ja siitä, mitä on olla hyvä sängyssä.

Sekin kirjassa yllätti, että yhden yön seksiseikkailu tuntemattoman kanssa voi jäädä pyörimään mieleen tunnetasolla. Olisiko partnerista kuitenkin kumppaniksi? Sinkkuelämässä väärinkäsitysten mahdollisuus tuntuukin rajattomalta. Etenkin kun seksi saa tutkimusten mukaan naisen rakastumaan seksipartneriin helpommin, siinä missä mies rakastuu todennäköisemmin joutuessaan odottamaan. Kauneus & terveys -lehden artikkeli paljastaa oksitosiini-hormonin olevan juonen takana. 

Jäikö Mielikuvituspoikaystävä-teoksesta sitten mitään käteen? Jäi ja paljonkin. Teemojensa lisäksi se sai pohtimaan, miksi välillä nolostelen kevyemmän kirjallisuuden lukemista. Tero Liukkonen toivoo laajempaa ajanvietekirjallisuus-termin käyttöönottoa tuoreessa postauksessaan. Ehdotus on mielestäni siitäkin kimurantti (sen lisäksi, että eri genret helpottavat tietyntyyppisen lukemisen löytämistä), että se tuntuu arvottavan kirjan merkitystä sen kirjoitustyylin perusteella. Kevyeen tyyliin kirjoitettu kirja voi nostaa pintaan suuria tunteita ja herättää keskustelua myös yhteiskunnallisesti. 

Vaikka en eronnut Pasin takia, näin meidät romanttisen elokuvan päätähtinä, jotka loppukohtauksessa löytävät toisensa kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Näin jälkikäteen asiaa katsoessani olen tajunnut, että rakkauselokuvat ja Disney-sadut ovat paljon vaarallisempia kuin sotapelit. Nuoret tytöt haaveilevat koko elämänsä satumaisesta prinssistä ja elämästä, jollaista ei ole muualla kuin kirjan kansien välissä. Sellaista satuprinssin paikkaa ei voi kukaan oikea ihminen täyttää. 

Henriikka Rönkkösen Sinkkublogi löytyy täältä.

Helmet-lukuhaasteen kohta 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja