Riemastuttava Suomen lasten laulukirja



















Suomen lasten laulukirja
Toimittanut: Essi Wuorela
Kuvittanut: Matti Pikkujämsä
Laulut sovittanut ja nuotintanut: Olli Heikkilä
Kustantaja: Otava, 2012
Sivuja: 223
Pisteet: 5/5
(Kiitos kustantajalle kirjasta)

Halusin mukaan perinteisiä lauluja, hauskoja leikkirallatuksia. hassuja höpötyksiä ja sydämeen käyviä helliä lauluja. Niitä lauluja, jotka lapsen mieleen rakentavat kuvaa maailmasta, Suomesta, ystävistä ja rakkaudesta. Valitsin kirjaan myös uusia lauluja, jotta perinne kehittyy ja pysyy elävänä. 

Hei! Essi Wuorelan toimittama Suomen lasten laulukirja on onnistunut sekoitus vanhempaa ja uudempaa lastenlauluperinnettä. Kirjasta löytyy lastenlauluklassikkoja kuten Lentäjän poika, Täti Monika, Päivänsäde ja menninkäinen, Magdaleena, Meksikon pikajuna, Sairas karhunpoika, Kolme varista ja Raparperin alla. Uudempia tuulia edustaa mm. hauska ja paljon ainakin pääkaupunkiseudun perhekerhoissa laulettu Metrolla mummolaan.


Kirja on jaoteltu 10 kappaleeseen. Oman kappaleensa ovat saaneet laulut, joissa tehdään jotain laulun yhteydessä. Tällaisia ovat esimerkiksi Jos sul lysti on, Peukalopotti, Hämä-hämähäkki ja Leipuri Hiiva. Yksi kappale on puolestaan omistettu joululauluille ja viimeinen kappale tuutulauluille. Extraihastusta herätti se, että kirjaan oli päässyt myös muutama hyvin vanha lastenlaulu kuten Suutarinemännän kehtolaulu ja Tuu, tuu, tupakkarulla. Näitä lauluja mummoni lauloi minulle pienenä, ja varmastikin hänen äitinsä oli puolestaan laulanut niitä hänelle. Perinne jatkuu.

Jokaisen laulun yhteydessä on myös nuotit, joten soittotaitoiset pääsevät säestämään lauluja. Kirja toimii kuitenkin hyvin myös pelkästään lauluja laulellen. Matti Pikkujämsän lämminhenkinen ja värikäs kuvitus sopii iloiseen laulukirjaan. Veikkaan Suomen lasten laulukirjalle jo nyt klassikkoasemaa laulukirjojen joukossa.

Kommentit

  1. Minäkin ostin tämän - ja onhan se hieno.

    Valitettavasti kirja ei tehnyt minusta nuotinlukutaitoista, joten edelleen laulamme vain niitä biisejä, joiden sävelen muistan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se huono puoli tässä kirjassa tosiaan on, että ennestään täysin uppo-outoja lauluja ei voi laulaa jollei tiedä säveltä. Onneksi kirjassa on paljon tuttuja sävelmiä. Moni laulu muistui mieleen sanat nähdessä.

      Minäkään en ole nuotinlukutaitoinen, mies on puolestaan kirjaa soittanut läpi jo vähän liikaakin... Jossain vaiheessa mun täytyy todennäköisesti jopa piilottaa tämä kirja. ;)

      Poista
  2. Ei taivas kuinka ihanan oloinen kirja! Tuleva opettaja laulelisi niitä niin mieluusti oppilaidensa kanssa. Luulisi että nykyaikana olisi cd: jo mukana. Tosin toisihan se heti tuplasti hintaa. Äkkiäkös ne nuotit opiskelee, itsekin opin soittamaan pianoa yhdessä syksyssä ja hyvin jo vedänkin ;D Itsekehu haisee, mutta haiskoot. On se vaan niin innostavaa touhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja näyttäisi irtoavan kaupasta parilla kympillä (mielestäni oiva hinta-laatusuhde). Tähän liittyvä Lauluyhtye Rajattoman cd Suomen lasten lauluja maksaa sitten miltei toiset kaksikymppiä. Ja levyllä on kirjasta 14 kappaletta. Harmillisen monta jää siis levyn ulkopuolella.

      Ehkäpä pitäisi tosiaan aloitella pianolla. Kitaran kanssa olen yrittänyt mutta heikoin tuloksin.

      Poista
  3. Vaikuttaa tosi hyvältä kirjalta. Saattaapa olla että käy kirjakaupan kautta tie, jossakin vaiheessa. Aika mainio lahjaidea lapsiperheisiin ja lapsenmielisiin laulavaisiin perheisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on aivan ihana lahja minunkin mielestäni. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit