Paljain jaloin: luihin ja ytimiin syövästä






















Laura Save: Paljain jaloin (<- Adlibris)
Kustantaja: WSOY, 2013
Sivuja: 380
Goodreads-tähdet: ★ really liked it

Älkää sanoko, että näytän terveemmältä kuin eilen! Että voin varmaan jo paremmin kuin eilen. Että huominen on parempi kuin tämä päivä ja kyllä se siitä. Kun ei se mene niin! 

Hei! Vasta nyt kirjan jo luettuani alkoi itkettää Laura Saven omasta luusyöpään sairastumisestaan kirjoittama kirja Paljain jaloin. Tajusin juuri konkreettisesti, että kirjoittajan ääni kaikuu enää kirjassa. Paljain jaloin on kirja yhdestä syövästä, yhdestä elämästä. Yhdestä kovasta ja kivuliaasta kamppailusta.

Paljain jaloin-kirjassa äänessä on nuori lääketieteen opiskelija Laura. Eräänä hyvin mustana päivänä hän saa järkytyksekseen kuulla sairastavansa luusyöpää, osteosarkoomaa. Koko elämänsä Laura on pelännyt erilaisia sairauksia, muttei ole oikeasti uskonut sairastuvansa. Tilanne onkin kuin pahaa unta. Laura on tuore äiti ja toteuttamassa ammatillista haavettaan lääketieteellisessä. Nyt unelmien edessä on syövän muotoinen seinä. Tiedossa on syöpäkasvaimen poisto jalasta ja rankat sytostaattihoidot. Muuntautuminen parantajasta potilaaksi ei ole helppoa henkisesti eikä fyysisesti.

Paljain jaloin avaa lukijalleen näkymän syöpään sairastuneen mieleen ja arkeen. Laura kyseenalaistaa kirjassaan paljon eikä säästele sairaalan toimintaa kritiikiltään, vaikka on itsekin alaa opiskelevana sisäpiirissä. Laura pohtii kirjassaan, miksi vakavasti sairastuneen on itse tehtävä päätös eri hoitolinjausten välillä, ja miksi potilaan tunteet ja tuntemukset kyseenalaistetaan niin helposti. Itse sairaalaympäristökin saa nuhteita. Miksi kaiken täytyy olla sairaalassa niin apeanväristä? Miksei sairaalassa voisi olla tekokukkia ja taidetta, joista jokainen voisi valita huoneeseensa mieleistään piristystä? Hoidossakin tapahtuu virheitä. Lääkärien sivuuttaessa reidessä tuntuvan patin tutkimisen Lauran pahenteisistä epäilyistä huolimatta, ja enteiden osoittauduttua lopulta valitettavan oikeiksi, Laura tajuaa, että potilaan on itse jaksettava huolehtia hoidostaan. Pelottavaa.

Kirja porautuu sairaalamaailman lisäksi syövän vaikutuksiin parisuhteeseen ja muihin läheisiin ihmissuhteisiin. Kirjan kautta saa ymmärrystä, kuinka raskasta toisen vakava sairastuminen ja usean vuoden sairastaminen on puolisolle. Syöpä kasvattaa synkkiä verkkojaan myös parisuhteen sisälle. Rakkauden on vaikea kukoistaa, kun elämä on konkreettisesti selviämistä. Myös ystävien ja sukulaisten elämä järkkyy Lauran sairauden myötä. Kuinka kohdata vakavasti sairas läheinen? Laura pohtii, kuinka itse syöpäpotilaana haluaisi tulla kohdatuksi, mutta kamppailee itsekin saman kysymyksen äärellä tavatessaan huonoon kuntoon mennyttä syövän kanssa taistelevaa ystäväänsä.

Jos nyt kaiken kokemani jälkeen mietin, mitä itse sanoisin juuri sairastuneelle ystävälle, se voisi mennä vaikka näin: Mitä sinulle nyt kuuluu? En tiedä, mitä voisin sanoa. Tuntuu tosi epäreilulta. Kyllä tulee vielä parempia hetkiä. Laita vaatteet päälle, mennään parvekkeelle hetkeksi. 

Kirjasta välittyy kuva rauhallisesta nuoresta naisesta, joka pohtii tilannettaan analyyttisesti. Kirja antaakin paljon tietoa lukijalleen. Jaan saman toiveen kuin moni muu kirjan lukenut; toivottavasti mahdollisimman moni lääkäri ja hoitaja lukisi kirjan. Analyyttisyytensä vuoksi en päässyt kirjaan tunnetasolla täysin kiinni. Kyyneleet tulivat vasta tarinan loputtua.

Kaiken krittiikkinsä vastapainoksi Laura antaa kirjassaan kuitenkin myös paljon toivoa ja kiitosta. Useat Lauraa hoitaneet lääkärit ja hoitajat menevät tilanteeseen ihmisenä, eivät pelkkänä ammattihenkilönä. He antavat itsestään enemmän kuin olisi pakollista työn puolesta. Kriisityöntekijät puolestaan pitävät Lauran ja läheisten päätä pinnan yläpuolella pahimpinakin päivinä. Ystävät jaksavat pysyä rinnalla. Kirjasta jää vahva tunne, että syöpäsairaskin voi todella nauttia elämästä. Ja niin Laura tekee. Kaikesta huolimatta hänellä on valtava intohimo elää. Jatkaa elämistä ja rakastamista. Kunpa me kaikki osaisimme elää yhtä täysillä. Loppuun asti.

Paljain jaloin-kirjasta on kirjoittanut myös mm. Maria Sinisen linnan kirjasto-blogista. Hänen postauksestaan löytyy hyvä kokoelma linkkejä muiden postauksiin samasta kirjasta. Kannattaa käydä lukemassa ja pohtimassa.

Kommentit

  1. Mulle tulee edelleen kyyneleet silmiin, kun näen vain tämän kannenkin. Meni kaikkien suojavarustuksieni ohi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tunteet tulivat vasta kirjan luettuani. Taisin uppoutua suorastaan liiaksi analysoimaan tilannetta kirjoittajan mukana.

      Poista
  2. Hyvin vaikuttava kirja ja postaus, kiitos Pihi Nainen!
    Noin ammatti-ihmisenä pystyy ehkä sen analyyttisyyden pitämään kirjassa, mutta miten on tavisten laita?

    Vakava ja veret seisauttava aihe, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili Mummo. :)

      Sain kirjasta kuvan, että kirjoittaja oli luonteeltaan rauhallinen ja ehkä siten hänelle oli ominaista analyyttisyys ja tilanteen tarkastelu. Hän halusi olla aivan tavallinen potilas eikä potilaana lääketieteen opiskelija. Vakavan sairauden edessä me kaikki taidamme olla henkisesti samassa tilanteessa ammatista riippumatta.

      Poista
  3. Minulla odottelee tämä hyllyssä. En vain ole vielä uskaltanut siihen tarttua, koska tällä hetkellä aihe tulee liian lähelle. Toisaalta kirja voisi auttaa asian käsittelemisessä. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti rankka kirja jos aihe on juuri nyt lähellä. Minulle tämä kävi vuosien jälkeen käsittelykirjasta (vaikka asian olenkin käsitellyt jo kauan sitten niin tämä antoi uusia ajatuksia). Sairastuin vakavasti kun esikoinen oli pieni. Ehkä senkin takia luin tätä analyyttisesti, omiin kokemuksiin jonkin verran peilaten.

      Poista
  4. Erittäin vahva teos ja kantaaottava. Teos, jonka syöpäpotilas kirjoitti omasta näkökulmasta. Luin kirjan, kun läheinen 35v. perheenisä kuoli aivosyöpään ja surin samalla hänen kuolemaansa sekä leskeä ja heidän pieniä lapsia. Vieläkin leski kulkee ruokatunnilla haudalla.
    Kuolema on helpotus vakavassa sairaudessa ja suru jää eläville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin aiemmin postauksesi tästä kirjasta ja huomasin itsekin käsitteleväni historiaa kirjan avulla. Paljon voimia sinulle ja muille asianosaisille.

      Poista
  5. Kirjoitat hienosti tästä kirjasta. En ole vielä ehtinyt sitä itse lukea, mutta jo kirjasta lukemani blogiarviot ovat liikuttaneet.

    "Muuntautuminen parantajasta potilaaksi ei ole helppoa henkisesti eikä fyysisesti." Hyvin sanottu, ja niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hieno ja tärkeä kirja, suosittelen lämpimästi. Rankasta aiheestaan huolimatta kirja on täynnä toivoa. Kirja on oodi elämälle ja sille, miten vakavan sairauden kanssa voi jatkaa elämästä nauttimista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit